tiistai 20. toukokuuta 2014

YRITYSKYLÄ, OULU 5.11.2013









Kävimme Yrityskylässä viime vuoden marraskuussa (5.11.2013). Sitä ennen olimme valmistautuneet vierailuun n.15 tunnin opetuspaketilla jossa tutustuimme yhteiskuntaan ja yritysten toimintaan.
Yrityskylä oli leikkimielinen koululaisten oma yhteiskunta, eikä suinkaan mikään yritys, jonne olisimme
menneet tutustumaan vaan pääsimme nyt itse kokeilemaan töitä
erilaisissa yrityksissä kuten UPM, ISS, Metsäkeskus yms.
Jokainen sai oman roolin yrityksessä esim. ylilääkäri, päätoimittaja, metsäkoneenkuljettaja yms.
Päivän alussa kokoonnuimme kaikki yhteen ja kävimme läpi yhteiset säännöt. Sen jälkeen jaettiin tehtävälistat ja jokaisen piti päivän aikana suorittaa omia tehtäviä.
Tehtäviin saattoi kuulua vaikka myyntiä,valokuvausta,terveyskeskuksessa piti
hoitaa työntekijöitä jne. Tehtäviä suoritettuaan haettiin pankista pankkikortti.
Pankkikortille sai palkkaa ja sitten pystyi käydä ostamassa kaupassa vaikka keksiä.
Päivän aikana syötiin omat eväät jotka noudettiin kahvilasta jossa oli myös oppilaita töissä. Missään yrityksessä oppilaat eivät kuitenkaan olleet keskenään vaan jokaisessa yrityksessä oli ohjaaja auttamassa.
Me oppilaat pääsimme myös äänestämään kaupungintalolle uusista työpaikoista, mitä saattaa joskus tulevaisuudessa tulla :) Äänestyksen voitti poliisiasema. Päivän päätteeksi kävimme esittelemässä omat yrityksemme ja kerroimme koko porukalle miten päivä oli mennyt ja samalla julkistettiin päivän paras yritys!
Osaa meidän luokkalaisista haastateltiin Ylen uutisiin.
Päivä oli todella kiva ja ehdottomasti jäi jokaisen mieleen pitkäksi aikaa.
Jos yrityskylä kiinnostaa ja haluat tietää lisää, niin tutustumaan pääset tästä linkistä.

Kaikki kuvat Copyright Yrityskylä

"Käydään läpi sääntöjä"
"Yritykset kertovat päivästään"
"metsäkoneen kuljettaja töissä"

Terkuin - yrittäjyysluokan porukka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti