maanantai 19. toukokuuta 2014

ROKUA 30.8.2013

Lähdimme 30.8 käymään Rokualla ryhmäytymispäivässä. Ryhmäytymispäivä on joka vuonna pidettävä tapahtuma rokualla meidän koululaisille seiskaluokille. Päivän aikana kiersimme tukarien tekemiä rasteja luokkamme tukarien kanssa. Bussi tuli noutamaan meidät koulun pihalta noin kaheksalta. Matka taittui lepposesti poristen. Saavuimme perille kellon ollessa noin kymmenen. Päivä oli erittäin mukava ja aurinkoinen. Alhaalla muutamia otoksia päivästä.

Olimme luokan kanssa sopineet, että kaikki laittaa heijastinliivit päälle ja se oli meidän "tunnus".
Yksi piste oli eväspiste, jossa saimme makkaraa, leipää ja pillimehua.
Tytöt syömässä ja juttelemassa yhdessä.
Ihana sää viihdytti meitä koko päivän.
Kävelimme maastossa noin 7 kilsan reitin, jonka varrella rastit sijaitsivat.
Matkan varrella pojat ehtivät myös temppuilla.
Yhdellä rastilla saimme kokeilla airsoftausta.
Viiemisellä pisteellä piti keksiä luokalle luokkalaisten etunimien alkukirjaimista (kaikkia ei ollut pakko käyttää) luokalle tunnus.

Nähdään seuraavassa postauksessa! Moikkamoi:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti