tiistai 16. joulukuuta 2014

KALEVA 4.12.2014

Kävimme yritysvierailulla Kalevalla 4.12. Menimme Ouluun bussilla, noin kello 11 aikaan. Perillä kävelimme Joutsensillalta Kalevalle, jossa menimme C-ovesta sisään odottelemaan opastamme Elina Ursinia. Saapuessaan paikalle Elina kyseli meiltä hieman meidän tulevasta lehdestämme ja tämän jälkeen vei meidät kolmannen kerroksen saliin. Salissa hän kertoi meille omasta työstään katsoessamme samalla salin suurista ikkunoista muiden työntekijöiden touhua.

Salista jatkoimme luentosaliin, jossa Elina kertoi uudesta tabloid-kokoisesta Kalevasta ja näytti myös seuraavan perjantain (5.12.) uutisotsikoita. Katsoimme myös videon, jonka olivat tehneet kesätyöntekijät, ja Elina näytti meille diaesityksen lehden teosta. Diat sisälsivät paljon meille hyödyllistä ja ajankohtaista tietoa, sillä 8. luokan aikana teemme oman lehden.

Kotiin päin lähdimme kiireellä noin varttia vaille 14, ja meinasimme myöhästyä bussista, mutta onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Pääsimme siis ajoissa koululle ja sieltä jatkoimme joko tunneille tai kotiin :)

Terkuin YR 8F

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti